![]() |
Pikinini Meri toimii
tuotantoryhmittymän tavoin. Vuosittain se tuottaa 2-4 uutta nykytanssiteosta, taloudellisista resursseista riippuen. Järjestää poikkitaiteellisia Incognito-iltamia ja tanssitapahtumia kuten Marginal Motion. Modernin tanssin opetuksella kerätään varoja Barker-teatterin ylläpitokustannuksiin. Pikinini Meri toimii myös vierailujen järjestäjänä Barker-teatterilla. Pikinini Merin toiminta-ajatuksena sen perustamisesta lähtien on ollut tukea itsenäisiä, omaa persoonallista linjaansa hakevia tanssintekijöitä. |
![]() |
Pikinini Meri toimii valtavirran ohi, eikä se valitse tuotantoaan kaupallisin perustein. Turussa sen yhtenä tehtävänä on puhua tanssitaiteen tekemisen oikeutuksesta sen omilla ehdoilla; tanssilla on oltava mahdollisuus toimia puhtaasti taiteellisin päämäärin, ilman viihdyttävyyden pakkoa. Pikinini Meri ry on vuodesta 1997 lähtien toiminut nimenomaan vapaiden tanssitaiteilijoiden työn mahdollistamiseksi. Se on tarjonnut näinä vuosina ylläpitämästään Barker-teatterista harjoitus- ja esiintymistilaa monelle freelancerille. Freelancereiden saamat kohdeapurahat ovat yleensä niin pieniä, että ne eivät ole riittäneet harjoitustilan vuokraan. Pikinini Meri onkin suurimmassa määrin toiminut freekentän toiminnan mahdollistajana. Tekijät ovat saaneet työskennellä tilassa ilmaiseksi ja teosten tiedotustyö on hoidettu Barker-teatterin toimistosta. Tekijät jotka ovat saaneet oikeuden Barker-teatterin käyttöön ovat saaneet tanssialan koulutuksen mm.Turun AMK.n taideakatemiassa tai Turun Konservatoriolla. Pikinini Meri ry.n perustajat ovat hankkineet tanssialan koulutuksensa ulkomailla. . Olemme toimineet Turussa tanssitaiteilijoina pitkään, luoden kaikki työskentelyyn liittyvät olosuhteet , kontaktit ja verkostot itse. On vaatinut sinnikkyyttä toimia vapaan tanssin kentällä näin pitkään ilman mitään takeita työn tai edes työskentelyolosuhteiden jatkuvuudesta. Pikinini Meri on sen perustamisesta lähtien tarjonnut työskentelymahdollisuuksia, toiminut teosten osatuottajana, kehittänyt verkostoja ja antanut konsultaatioapua. Pikinini Meri on voimakkain Varsinais-Suomalainen freelancereitten yhteenliittymä. Barker-teatteri on ensimmäinen ja vielä tälläkin hetkellä ainoa varsinaisesti freelance tanssitaiteilijoille suunnattu harjoitus -ja esitystila. Tämä toiminta on ollut mahdollista siksi että perustajat ovat olleet vahvasti sitoutuneet työskentelemään toiminnan kehittymisen eteen myöskin silloin kun palkkaa tehdystä työstä ei ole ollut näköpiirissä. Toimintaa on pyöritetty hyvin pienillä resursseilla. |
| Kotisivu | Barker | Pikinini | Ohjelmisto | Arkisto | Tilat | Incognito |